Isosta vihasta uudelle Hämeentielle -virtuaalikävely - Hämeentie vanhoissa valokuvissa

Hämeentie on kokenut ja nähnyt historiansa aikana kaikenlaista.

1700-luvulla koko nykyinen Kallio oli asumatonta syrjäseutua. Silloisesta Helsingistä johti maantie Porvooseen ja Hämeeseen.

Koska tietä pääsi Hämeeseen, kansa puhui Hämeentiestä, se oli Turuntien ohella tärkeä maantie Helsinkiin. Sotaa Hämeentie koki jo vuonna 1712, kun venäläiset sotajoukot nousivat maihin Helsingin rannikolla ja suomalaiset pakenivat Hämeentietä pitkin pohjoiseen, polttaen takanaan Pitkänsillan. Elettiin isovihan, eli oli suuren Pohjan sodan aikaa 1700-luvun alussa.

Hämeentien merkittävin kehitys tapahtui 1800-luvulla. Kun Helsinkiin johtaneita teitä 1850-luvulla levennettiin ja parannettiin ja Hämeentie sai nimen Itäinen viertotie.

Vanha nimi - Hämeentie palautettiin käyttöön vuonna 1928. Kuvakävely johdattelee läpi Hämeentien historian Kurvista Hakaniemeen.

Hämeentie -virtuaalikävely on Kallion kävelyfestivaalin ja Wikimedia Suomen yhteistuotantoa.

Voit myös kulkea reitin ja samalla valokuvat kohteet miltä ne näyttää tänään. Kävely ja ohjeet löydät linkistä ->: http://wikimedia.fi/2020/07/13/omatoimikierros-hameentie-vanhoissa-valokuvissa/